Tiistaina 7.2. aloitettiin tokon kevätkausi pienillä pakkastreeneillä. Ulkona ei ollut kuin 7 astetta, mutta kuola kohmetti kädet aika nopeasti :D

Tiralla oli ollut sen verran rankat pari edellistä päivää niin otettiin aika kevyesti. Ennen treenijuttuja käveltiin parkkiksella pari kierrosta ja rauhoituttiin molemmat tokofiilikseen (:D). Naksuttelin samalla kontaktista ja perusasennosta ja Tira napsautti aivoissa selvästi keskittyneen tokovaiheen päälle.

Leikittiin ensin noutokapulalla niin, että lähetin Tiran noutamaan ja juoksin sitten ”pakoon” ja riehutin perässä juoksevaa koiraa. Tira ravasi kaikki matkat kapulan kanssa, mutta toisaalta parkkis oli paikoitellen aika liukas. Lopuksi otettiin kaksi kertaa kokonainen liike: muuten hienot, mutta Tira tosiaan ravasi (keväällä sitten vauhtia lisää).

Kun pojat reenasivat viereisellä kaistaleella, niin me otettiin seuraamista ja kontaktia. Keskityttiin lähinnä siihen kontaktin pysymiseen eli marssittiin samaa suoraa ja aina väliin tehtiin täyskäännös. Tira oli ihan hyvä, vähän lopussa näkyi väsymys, niin naksauttelin myös pelkästä perusasennosta.

Ja koska kaikki pitää aina pilata, mä halusin kokeilla luoksetuloa :D Neljä toistoa: yhdessä takapalkka, kaksi eeerittäin laiskaa pysähdystä ja kaksi ihan ok-suoritusta. Ei me nyt mitään pilattu, mutta tietää mihin pitää taas keskittyä!

Otettiin myös pelkkää seisomaan pysähtymistä. Ensin niin, että Tira peruutti mun edessä ja pysäytin siitä ja sitten käännettiin toisin päin (mä peruutin ja pysäyttelin Tiraa mun eteen). Kummallakin tavalla ihan hyvät pysähdykset, ainahan ne voisi olla nopeampia :D Ja sekoittaakseni Tiran ihan kokonaan otettiin myös yksi liikkeestä maahanmeno. Seuraaminen hyvää, maahanmeno hyvä ja siinähän se pysyi kunnes vapautin. Jeij :)

Jätin Tiran autoon loppujuoruilun ajaksi ja kun muut lähtivät niin käveltiin vielä vähän aikaa parkkiksella. Tira sai metsästää nameja ja juostiin vielä isoissa lumikinoksissa. Lopputuloksena oli mulla kipeät jalat ja erittäin luminen (ja väsynyt) berni.