Joululoma on jo yli puolenvälin ja maisema ulkona yhä synkkä ja lumeton :( Pientä pakkasta on kyllä näkynyt viime päivinä mutta lunta jäätiin taas kaipaamaan.
Meidän joulu sujui ihan rauhallisesti, Tira hääräsi kovasti apuna siivouksen (ja erityisesti leipomisen) ajan. Ilmeisesti Tira oli sittenkin ollut vuoden kiltisti kun sai ihan mukavat määrät lahjoja. Ja pitihän perheen nuorimmaisenkin päästä mukaan siihen tärkeimpään tilaisuuteen eli pakettien avaamiseen :) Meillä on olohuone suljettu Tiralta eli portit molemmissa päissä. No nyt Tira pääsi ihan luvalla istumaan nojatuoleihin ja vahtimaan lahjakasaansa. Ensimmäinen asia mitä Tii teki olkkarissa oli se, että ryntäsi moikkaamaan mun isää ja heilautti häntää niin voimakkaasti että joulukukka putosi pöydältä ja pari kuusen koristetta siinä samalla :) Se olikin ainoa vahinko koko iltana, mitä nyt Tira tykkäsi varastaa toisten lahjapapereita ja repiä niitä.
Perinteisesti käytiin taas Tapaninpäivänä isovanhemmillani Valkeakoskella. Siellä oli jo sentään vähän valkoista :)
Tänä vuonna Tira sai lahjaksi ison pallon, vaaleanpunaisen vinkulelupossun, hiiripehmolelun (Tiran kaverikoiralta ja varmaan omistajaltakin..), keksejä, pari namipakkausta jotka söi heti, ison luun ja uuden näyttelyhihnan.
Myös mun lahjasaldo oli ihan kiva.. :) Vaatteita, suklaata, pari leffaa, peli, kirjoja, tyyny (jotta Tira saa vanhan), uusi kamera ja vielä jotain pientä. Erityisesti tuo kamera yllätti kovasti. Kyseessä on järkkäri Canon EOS 1000D, objektiivit EF-S 18-55mm ja EF 55-200mm, kameralaukku ja muistikortti. Omasta järkkäristä on tullut haaveiltua melkein kaksi vuotta mutta oli silti yllätys saada tuo :) Pari päivää on nyt harjoiteltu Tiran kanssa tuon käyttöä, kuvia tullut vain 560 koko tältä ajalta. Harjoittelu jatkuu :)

Muutama kuva:

blogi72.jpg
Valkeakoskella
blogi73.jpg
Valkeakoskella
blogi74.jpg
Valkeakoskella
blogi75.jpg
Valkeakoskella
blogi78.jpg

blogi79.jpg
Normaali berni :)
blogi77.jpg

blogi80.jpg

blogi81.jpg

blogi76.jpg
Tiran harjoittelua haliberniksi isosiskoni Annan kanssa. Ilmeestä päätellen jatketaan harjoittelua..