Viime lauantaina eksyttiin taas koirapuistoon, nyt pelkästään Elinan ja Tico-cavalierin kanssa. Alkuun siellä oli muitakin (ainakin joku borderi, jonka kanssa Tirppis juoksi vähän kilpaa), mutta lähtivät aika pian pois. Tira oli taas aika innokas, tunkeileva eikä selvästikään ymmärtänyt valtavan suurta kokoaan :D Oli melkein säälittävää katsoa, miten Tira hyppii peppu pystyssä yrittäen leikkiä ja Tico katsoo silmät pyöreinä, että mitä tuo tekee. Kyllä nuo juoksivat vähän ja jahtasivat keppejä, leluja ja lumipaakkuja, mutta mikä tärkeintä, saatiin vähän häiriötä meidän treeneihin ;) Otin siis muutaman liikkeen, että saisin Tiran vähän rauhallisemmaksi ja kyllä kai se auttoi. Ainakin vähäksi aikaa. Tehtiin muutama seuraamispätkä, pelkkää kontaktia ja hyppyä (puistonpenkin selkänojan yli, oli siis vähän lunta ;)) ja lopuksi paikallamakuu. Tira otti häiriötä aika helposti eli käänsi katseen jos näki silmäkulmasta jotain liikettä. Ehdoton plussa oli kyllä se, että pysyi paikoillaan eikä yrittänyt lähteä mihinkään. Paikallamakuussa vaihtelin etäisyyttä ja palkattomuusaikaa, aloitettiin aika läheltä ja pidensin siitä. Tira oli yllättävän rauhallinen kun miettii miten innoissaan se oli ollut vielä 5min sitten (ja innostui vielä paikallamakuun jälkeenkin). Ei ääntelyä, heilumista tai muuta epätoivottua. Ehdoton plussa oli se, että Tira pysyi paikoillaan, vaikka Tico liikkuikin lähellä. Jee, ehkä meillä on toivoa?!
     Niin se aika kiitää ja taas puistossa tuli oltua joku 1,5 tuntia, yhteensä lenkki kesti yli kaksi tuntia kun kierreltiin vielä ennen kotiin menoa. Tira onnistui myös ärsyttämään olemassaolollaan tuntematonta irlanninsusikoiraa (?). Harvoin Tiraa näkee koirien kanssa ujona, mutta nyt veti hännän ihan koipien väliin, kun näki kaksi jättiläistä keskellä tietä. Toinen oli ihan innoissaan, kun näki Tiran ja siinä vaiheessa mä hyvästelin jo nätin ohituksen pääni sisällä. Juuri kun oltiin päästy niiden kohdalle, molemmat (tuntemattomat) koirat vetävät Tiraan kiinni niin, että mä jäin niiden remmien väliin ja toinen (vanhempi niistä?) murisi Tiralle. Tira veti edelleen häntä koipien välissä karkuun, mutta uskalsi tulla haistelemaan molempia, kun se toinen lopetti murinan. Jatkettiin matkaa ihan normaalisti ja vielä vähän matkan päästä Tiran piti vilkuilla taakseen tulevatko ne vieläkin perässä :D Ei siinä mitään, olivat ihan kivoja koiria ja ehkä teki Tirankin egolle ihan hyvää "nöyrtyä" vähän isompien edessä, mutta ikuinen pessimisti miettii lähinnä niitä huonoja puolia ja sitä, minkä näköinen tuo 42kg tuhtia berniä olisi ollut tappelun jälkeen.

6.-7.3 välinen yö oltiin taas Myrtsissä. Tiran oli tarkoitus jäädä aamulla pariksi tunniksi yksin, mutta ei sitten tarvinnutkaan, kun mun koulujuttu peruttiin. Muutenkin maanantai-aamu alkoi vähän kehnosti, kun saatiin huonoja uutisia koskien lähisukulaista. No, iltapäivällä reipastuttiin kuitenkin sen verran, että lähdettiin taas tutkimaan ympäristöä. Päädyttiin jonkun pellon kautta kaukaisesti tuttuun metsään, jossa olen siis käynyt suunnistamassa koulun kanssa n. 7-9 vuotta sitten :D Välillä rupesi vähän mietityttämään mihin oikein päädytään, kun jatkettiin aina vain syvemmälle metsään, mutta löydettiin lopulta takaisin ladun reunaan ja siitä oli taas ihan helppo suunnistaa takaisin tielle. Reippaina lenkkeilijöinä ei tietenkään jätetty lenkkiä kesken, kun aikaa oli mennyt vain vajaa tunti. Lähdettiin siis tällä kertaa jättäriä kohti ja kiivettiin ison mäen sijaan sille viereiselle, pienemmälle mäelle, jonka mä tunnistin myöhemmin samaksi paikaksi, jossa syötiin lapsina eväitä! :D Ihanan nostalgista ja tuli kieltämättä tosi vanha olo, kun rupesin laskemaan siellä paikan päällä monta vuotta sitten olen ollut niillä kalliolla.. Auts. Siinä samalla, kun mä tasasin hengitystä (kannattaa ottaa koiran kanssa juoksukisa huipulle), Tira joutui taas malliksi, mutta piti luovuttaa vähän ajan päästä. Selvästi myös kännykkäkameralla on rajansa eikä tuo mallikaan näyttänyt erikoisen tyytyväiseltä siihen poseeraamiseen.
     Epämääräisestä metsästä lähdettiin taas kohti "myrtsi-kotia", mutta päädyttiin kuitenkin jatkamaan vielä vähän eteenpäin eli Malminkartanon asemalle äitiä vastaan :D Jotenkin oudosti Tira veti remmi suorana juna-aseman "tunneliin", ei se nyt noin kiva paikka ole? :D Jouduttiin odottelemaan junaa joku 5min, mutta Tirppis otti ihan rennosti ja istui mun jalkojen juuressa kuikuillen samalla näkyykö tuttuja. Asemalla on siis tasan kaksi raidetta ja molemmille raiteille ajoi juna melkein samaan aikaan. No problem, otettiin vieläkin rennosti ja seottiin vasta, kun tunnistettiin äiti väkijoukosta. Lenkkiin kuului vielä paluu "myrtsikotiin" ja niin sitä aikaa oli taas mennyt se kaksi tuntia :)

Ollaan temputeltu viime aikoina kaikkea pientä, mutta tänään otettiin pitkästä aikaa kunnon tokotreeni (sisällä :D). Tiralla oli virtaa vaikka MULLE jakaa, ihan seko pieni duracell-berni :) Aloitettiin pitkästä aikaa puisen noutokapulan kanssa ja aiheena taas kerran noudon palautus, se meidän (toinen) ikuinen kompastuskivi. Joo, Tira oli taas niin innoissaan, että muisti lähteä hakemaan sitä kapulaa, mutta unohti ottaa sen suuhunsa, kun juoksi takaisin mun luokse? Mä olisin repinyt pian hiuksia päästäni, mutta onneksi ne herneet kolahtivat myös koiran päässä ja se kapula päätyi mun luokse. Taas nähtyäni vähän tämänkertaista ongelmaa (epävarmuus juosta kapula suussa perusasentoon) jatkettiin ihan vain niin, että jätin Tiran istumaan/seisomaan, kapula tuli meidän väliin ja jäin itse selkä Tiraan päin ja annoin noutokäskyn. Näin saatiin vahvistusta taas sille perusasentoon tulemiselle ja loppuun otettiin pari ihan oikean näköistäkin noutoa. Muuten ihan kiva, mutta tuo koirakin voisi oppia jo sen sivulle tulemisen kapula suussa, aina pitää muistuttaa pari kertaa ja sitten se onnistuu :D
     Seuraavaksi otettiin ihan seuraamispaikkaa naksuttimen kanssa. Oli kivaa pitkästä aikaa naksutella seuraamisessa, omaan silmään näkyi jo vähän parannusta siihen Tiran poikittamiseen. Muuten otettiin sitten maahanmenoa ja seisomista vähän sekaisin eli painotuksena se, ettei Tira sekoita käskyjä. Superkehut lähtevät kyllä tuolle lattialla makaavalle berniraadolle, ei erehtynyt kertaakaan ja ohjaaja muisti antaa ennakkomerkit. Toivoa on :) Viimeisenä oli sitten pakko repäistä se hyppy ja alku oli taas niin koiran maanittelua. No, tarvittiin tarpeeksi hyvä herkku ja hyvinhän se berni lensi esteen yli. Otettiin muutama toisto ja supersuperkehut aina onnistumisesta. Ja tottakai se sitten rämäytti sen riman alas :D Periaatteessa tuosta ei saisi varmaan palkata, mutta nyt heitin namin Tiran kitaan ja rapsuttelin palkaksi. Koiran näkökulmasta kannattaa siis olla epävarma niin saa namia.. Eikä muuten epäröinyt hypätä heti, kun nostin riman takaisin. Saa nähdä millainen kammo on seuraavalla kerralla, koska on varmasti unohtanut ne namikasat mitä heitin sille onnistuneen (ja viimeisen) hypyn jälkeen.

Myyrmäen seikkailun todisteita kännykkäkamerasta (jatkoa ehkä tulossa, koska huomenna taas kirsu kohti kerrostaloseutua):

Näin ne kotikoirat nukkuvat Marimekon lakanoilla (ja mä tungin yöksi tuohon viereen).


WARNING! Vaarallinen peto vaanii viattomia ohikulkijoita öisin hississä!




Poseeraaminen ei ole meidän vahvuus..




Lenkin nostalgisin hetki. Ex-eväspaikka ja tuolta huipulta on ne edellisen merkinnän kuvat.