Lähdettiin Tiran kanssa uudeksi vuodeksi kaverilleni Mintulle ja Siiri-kultsulle. Oltiin kyläilemässä siellä myös vuosi sitten uutena vuotena :) Koiratkin olivat nähneet toisensa viimeeksi kesäkuussa..

Heti ensimmäiseksi koirat saivat riehua vähän aikaa. Tira pari kertaa varoitteli ja Siiri heittäytyi maahan mutta sitten se painiottelu alkoi.. Loppuillan nuo olivatkin ihan rauhallisia jopa sisällä, Tiraa kammotti rakettien pauke ja neiti tykkäsi istua sohvan vieressä nurkassa (tai sitten seurata mua). Nukkumaan käytiin siinä puoli 7 aamulla, Tira-raasukin oli valvonut melkein koko yön kun vahti mua. Ja silti T oli tökkimässä jo 10 aikaan (tosin nukuttiin vielä pari tuntia).  Torstaina otettiin lähinnä kuvia koirista ja käytiin lenkillä (vähän peltoa, metsää ja tietä). Ilta menikin taas koneella ja telkkaria katsoessa. Nukkumaan käytiin 4 aikaan ja taas Tira valvoi melkein koko ajan. Perjantaina ehdittiin käydä vielä kuvaamassa koiria sekä lenkillä ja sitten meidän kyyti jo tulikin. Kotona Tira nukkui koko illan ja suurimman osan lauantaistakin!

Mintulle ja Siirille vielä suuri kiitos kun päästiin taas käymään, oli kivaa ja otetaan uudestaan :)