Varmaan viimeisiä pakkaskelejä viedään tämän talven osalta, joten meillä on ollut viime päivinä pieniä pulkkaantottumisharjoituksia. Tira on vielä syvällä sisimmässään sitä mieltä, että pulkka on paha, paha otus, jonka perimmäinen tarkoitus on kiusata pikku-tirppistä, mutta ollaan saatu ehkä jotain edistystä taas aikaiseksi. Pari iltaa sitten Tira suostui jo kävelemään suht nätisti pulkan vieressä, mutta varoo selvästi. Paras kohta oli selvästi se, kun mä istuin pulkassa ja mentiin hiljaista vauhtia alamäkeen, Tira pystyi ravaamaan ihan nätisti siinä vieressä. Itse vetämistä ei voida harjoitella, koska Tiralla ei ole kunnon valjaita, mutta ei silläkään nyt niin kiire ole, Tiran pitäisi ensin tajuta, että pulkka voi olla myös kiva kaveri ja itse vetoa voidaan harjoitella vähemmän pelottavilla esineillä kuin pulkalla :D
     Eilen iski sitten taas luovuus, kun tultiin Tiran kanssa lenkiltä. Käskin ensin koiran terassille kuivumaan ja nostin sitten samalla ovenavauksella pulkan sisälle. Tira livahti heti tuolien taakse piiloon ja kurkki sieltä. Tehtiin muutama toisto ihan vain niin, että Tira tuli hakemaan multa namin, kun istuin tuolilla ja pulkka oli 20cm päässä. Vähän ajan kuluttua Tira jäi jo kyttäämään siihen viereen, mutta oli tosi epäluuloinen. Samalla sitten, kun avasin koiralle sisäoven niin ladoin kaikki meidän bernipehmolelut pulkkaan istumaan. Kaikista pehmoleluista vain bernejä Tira yrittää kunnolla hoitaa ja pestä, ovathan ne sentään Tiran ikiomia pentuja.. Vielä eilen illalla Tira mulkoili pulkkaa pahasti, mutta jo tänään oli tutkimassa bernejä ja pulkkaa ihan normaalina eikä ollut mitään ongelmia oleskella pulkan lähellä. Katsotaan kuinka kauan tarvitaan vielä pikkubernien apua..

Kyllä tuosta pikkulikasta tulee vielä joku päivä ihan oikea vetokoira. Tai no toivossa on hyvä elää :)

Eilen käytiin sitten pienellä kaupunkikävelyllä. Suunnattiin pitkästä aikaa kohti Myyrmäkeä ja jos nyt muistan oikein niin taisi olla Tiran ensimmäinen kerta ihan siinä "keskustassa" lenkillä.. Tira keräsi taas paljon katseita ja hymyjä, pari tuttuakin nähtiin, jotka Tira sai sitten hurmata. Kyllähän se joskus osaa käyttäytyä! Retken varsinainen määränpää oli kuitenkin eläinlääkäri, jossa Tira sai rokotuksen ja hommattiin samalla passi. Oli tullut vähän painoakin lisää, nyt "pikkuinen" painaa noin 43-44kg.

Tira ja Tiran 44kg pelkkää lihasta kasautuneena naamaan (ei se oikeasti noin lihava ole!!!)
1267878422_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vähän todenmukaisempi kuva Tirppanan kauniista naamasta :)

1267878558_img-d41d8cd98f00b204e9800998e