23.8 lauantaina oli sveitsinpaimenkoirien erkkaria vastaava Valkeakoskella. Ikävästi mun äidin sedän hautajaiset oli samana päivänä Mikkelissä, joten mä ja Tira mentiin Valkeakoskelle mun isovanhemmille jo perjantaina.
Lauantaina mummo ja pappa vei meidät näyttelypaikalle. Bernikehä oli aika kaukana muista kehistä, joten en ehtinyt kierrellä yhtään muualla :( Myös maasto oli iiihana. Sellaista märkää heinikkoa, missä litsahteli oikein kunnolla! Bernejä oli huimat 88 kpl, narttuja 43.
Tira oli vähän hermoheikko. Kaikki vieraat pojat olivat ällöjä, kuten myös osa nartuista. Kaikki piti haukkua, jotka tulivat liian lähelle häkkiä.
Junnunarttuja oli 12, joista oli kyllä ainakin yksi poissa. Tuomari oli aika tiukka, junnuissa tuli vain pari eriä. Mekin saatiin eh, mutta sijoituttiin vielä neljänneksi kilpailuluokassa! Vaikkei saatukaan eriä, toi sijoitus pelasti ihan kaiken. Ja vielä erkkaria vastaavassa :)) Muutenkin toiveet tuloksesta olivat aika hatarat, koska Tiralla on valeraskaus menossa. Eli koira on ihan njääh-fiiliksellä koko ajan. T sai myös pienet diivakohtaukset kehän takia, kun oli niiiiiiin ällöä kävellä siinä mössössä.
Lopulta Tira taisi nukahtaa jopa häkkiinsä, mutta tuli äkkiherätys, kun mamma rapsuttelikin muita koiria! Ja taas ulistaan.. Tira ei voi taas sietää sitä, että mä vilkaisen muita bernejä :D Varsinkin Netan ja Toscan rapsuttaminen sai aikaan kauheat haukut.

Tuomari oli tanskalainen Birgitte Schjöth.
Arvostelu: Tik av bra storlek, mycket bra huvud och uttryck. Korrekt bett, bra hals, bra över och underlinje. Väl vinklad med bra benstomme. Rörelserna ngt lös framme- bra bak. Mycket bra päls och färgen.

Suomennos: Hyvänkokoinen narttu, erittäin hyvä pää ja ilme. Oikea purenta, hyvä kaula, hyvä ylä- ja alalinja. Hyvin kulmautunut ? Liikkuu löysästi edestä, hyvin takaa. Erittäin hyvä turkki ja väritys.