Muutaman päivän harjoitteluista lyhyt yhteenveto.
Ollaan jatkettu luoksetulon tehotreenejä, Tira kuuntelee hyvin ja tulee vasta käskysanalla (tein muutamia harhautuksia väärällä sanalla) nopeasti juosten, välimatkaa on ollut pisimmillään melkein 30 askelta, ja samallahan tulee harjoiteltua paikallaoloa.
Tosiaan, paikallaolon välimatka on vaihdellut n. 10 askeleesta 30 askeleeseen, Tira on pysynyt hienosti paikallaan, välillä tosin saattaa nousta seisomaan ja tulla vähän vastaan, kun palaan takaisin. Sitten ollaan otettu uudestaan vähän lyhyemmällä matkalla ja olen palkannut vasta onnistumisesta.
Irtipäästämistä ollaan myös vahvistettu lähiaikoina. Tirasta paljastui yksi päivä varsinainen pallohullu, neiti rakastaa loikkia pallon perässä ja ottaa koppeja suoraan ilmasta. Pallon avulla onkin ollut aika helppoa, tosin Tira sylkäisee pallon suustaan heti, kun näkee nameja. Tuota täytyy yrittää korjailla sitten, kun noutamisen harjoittelu tulee ajankohtaiseksi.
Perusasento on nykyään jo melkein oikea, välillä pentu tulee vähän vinoon, mutta korjataan se pienellä askeleella. Seinää käytetään apuna vielä vähän, juuri suoristamaan vinoja liikkeitä. Tänään mentiin vaihteeksi hiekkakentälle harjoittelemaan pallon kanssa. Laitoin Tiran istumaan ja menin n. 15 askeleen päähän (selkä Tiraan päin) ja kutsuin käskyllä "sivu". Sieltähän neiti kipitti oikealle paikalle istumaan ja katsoi muhun :) Otettiin myös niin, että olin Tiraa vastapäätä, eli pennun piti tajuta kummalle puolelle mennä. Kutsuin taas käskyllä "sivu" ja Tira juoksi hienosti, jäi tosin haahuilemaan eteeni. Näytin vasemmassa kädessä olevia nameja selkäni takaa, jonka jälkeen Tira osasi kiertää oikealle paikalle. Lisäämme liikkeeseen varmaan kiepahduksen suoraan sivulle, ettei Tira kiertäisi takaa.