Tasan kaksi viikkoa edellisestä merkinnästä ja ollaan ehditty touhuta jo vaikka mitä!
27.-28.9 oli pitkään odotetut agilityn MM-kisat. Ja oli kyllä niin upeita suorituksia! Heti piti ruveta suunnittelemaan alkeiskurssille osallistumista, mutta tavoitteenahan mulla ja Tiralla on tuo MM-taso :) Pari päivää kisojen jälkeen ääni oli ihan käheä, kun kannustettiin suomalaisia niin paljon (eikä turhaan, Yokon pronssi oli niin paras juttu!)
3.10 ja 6.10 mä olin dogsitter keikalla. Kurssinhan mä kävin jo v. 2006 keväällä, mutta en ole ehtinyt tehdä juuri mitään töitä. Nyt menin Vestraan hoitamaan pariksi tunniksi kerrallaan vähän yli 1v vanhaa labbis Rasmusta. Oli jännä huomata noutajan ja tuon hassun paimenkoiran ero :) Mä nyt olen muutenkin kiinnittänyt huomiota noutajiin ja Rasmus olikin aika energiapakkaus! Perjantaina koko kahden tunnin aikana rauhoittui makaamaan ehkä kaksi kertaa, ja silloinkin nakersi leluja. Muuten hyöri koko ajan mun ympärillä, toi leluja syliin, pesi mun korvia tai halusi leikkiä. Mutta oli kuulemma ollut jo tosi väsynyt illalla!
5.10 oli taas kauan odotettu tapahtuma eli Suomen Noutajakoirajärjestön erkkari Hyvinkäällä! Näin mun kaverin Mintun jo junassa ja käveltiin yhdessä näyttelypaikalle, koska mä en luottanut ihan mun suunnistustaitoihin.. Aamupäivä kului lähinnä kultsukehiä katsoessa (plus näin Rasmuksen, joka oli loppujen lopuksi JUN ERI3) ja iltapäivällä menin seuraamaan flattinarttuja (lähinnä valioluokkaa, missä oli pari mua kiinnostavaa narttua). Flattikehän laidalla oli välillä ihan uskomaton tunnelma, kun kaikki rupesivat taputtamaan voittajille ihan hulluina :)) Seurasin nartut loppuun ja lisäksi flattien ns. loppukilpailut (pu/pn, rop-pentu, rop-junnu, rop-vetsku, rop, kasvikset ja jälkeläiset). Jäätiin vielä Mintun kanssa BIS-kehiin asti, joissa upea flattinarttu oli lopulta BIS1 !! Ja lopulta mun piti juosta junaan, mutta mä ehdin :D
Oli kyllä tyhmää lähteä tuonne SNJ'n erkkariin, koska nyt flattikuume on pahimmillaan! Eikä asiaa auttanut mielettömän pieni ja söpö ja ihana nappisilmä (ruskea flattipentu), joka meinasi kiivetä syliin..

Mä olen nyt unohtanut kaikki treenit, mitä mä ja Tira ollaan tehty kahden viikon aikana.
Paikallaolo on sujunut välillä tosi hyvin. Pisin palkkaamaton aika on ollut 1 min ja lyhyin 2 sek. Matka on vaihdellut 3-8 metriä. Haukkumista/muuta ääntelyä ei ole ollut yhtään, mutta Tira on vielä vähän levoton. Pää on suurimman osan ajasta pystyssä, mutta välillä tekee ns. hissiliikettä päällä, eli pitää pari sekuntia ylhäällä ja painaa alas ja sama juttu jatkuu. Lonkalle on valunut vain kerran (eilen), ja menin korjaamaan oikeaan asentoon.
Yhteenvetona, että hyvin menee, mutta voisi mennä vielä vähän paremminkin.
Seuraaminen on ollut taas vähän edistävää. Muutamissa treeneissä olen pitänyt namia suussa ja "sylkäissyt" sen sitten Tiralle. Ja on auttanut paljon käännöksiin, joista on tullut nyt aika tiiviitä. Kontakti on hyvää, osittain namin takia, mutta edistämistä tapahtuu silti nami suussa. Siihen on auttanut vain namit vasemmassa kädessä, eli nyt pitää saada tuo edistäminen pois. Se johtuu ehkä Tiran yli-innokkuudesta, sillä sitä tapahtuu eniten parin päivän treenitauon jälkeen.
Maahanmeno on nyt aika hyvä. Edelleen nopea ja osaa mennä myös silloin, kun kävellään eteenpäin (mutta mä hidastan käskyn kohdalla, heti kun menee maahan niin saa palkan ja vapautuksen), mutta saattaa käydä vinoon. En nyt muista kuinka hirveä juttu se on kisoissa, mutta ongelma on lähinnä se, että Tira saattaa lösähtää mun eteen, mikä vaikeuttaa aika paljon mun kävelemistä vielä eteenpäin :) Eli parannellaan vielä tätä, ennen kuin vaikeutetaan lisää.
Kaket on jäänyt nyt vähemmälle, mutta ollaan otettu aina välillä pari istu-maahan vaihtoa. On vielä aika nopea näin lyhyeltä matkalta (ehkä vähän päälle metri), mutta saa olla tarkka, ettei intoile ja liiku liikaa.

Lisäksi ollaan opeteltu muutamia uusia temppuja tällä viikolla.
Peukku: Tira koskettaa kuonolla mun peukaloa. Osaa, vaikka kaikki viisi sormea olisikin pystyssä.
Etu: Koskettaa etusormea kuonolla. Osaa yleensä, vaikka kaikki viisi sormea olisi pystyssä. Sekottaa välillä peukkuun, koska se on helpompi (ulommainen sormi, helpoin hahmottaa), mutta muistaa kuitenkin aika hyvin. Ongelma on tosi suuri kuono, joka huitoo vähän kaikki sormia välillä :)
Polvi: Näitä hyödyllisiä temppuja.. Eli Tira tunnistaa polven ja tökkäisee kuonolla. Ollaan päästy siihen pisteeseen, että jalka voi olla suorana maata vasten ja Tira erottaa polven sieltä. Ollaan otettu kuitenkin vain paljaalla jalalla, koska housut vaikeuttaa  vielä liikaa Tiran tasoon nähden.
Peruuttaminen: Aloitettiin tänään. Ohjasin kaksi kertaa kädellä, mutta koska se oli vähän sähläystä, niin rupesin naksuttelemaan (kolme edellistä temppua myös naksuttelulla). Ja Tira tajusi heti! Päästiin siihen pisteeseen, että Tira olisi peruuttanut vaikka kuinka paljon, mutta mä naksautin jo parin askeleen jälkeen, ettei mene liikaa kerralla. Nyt vahvistetaan ja lisätään käskysana.
Eteentulo: Ihan alkutekijöissä! Sain innostuksen kaveriltani BH-kokeesta, ja aloin opettamaan Tiralle eteentuloa (joka vaaditaan pk-kokeissa aina luoksetulossa). Tiraa ei ole totutettu pennusta asti tulemaan ihan kiinni ihmiseen, joten totuteltiin ensin siihen. Ja pian Tira kökötti mun jalkojen välissä (istuin tuolilla) ja napsi nameja eikä välittänyt yhtään. Jes!
Uusi sivulletulokäsky: Ollaan jankattu nykyisellä jo niin pitkään (ehkä puoli vuotta), että nyt on pakko vaihtaa käskysana. Alunperin mä opetin Tiran kiertämään takaa, mutta neiti tuli niin usein vinoon ja mua huolestutti vähän se, kun Tira katosi mun näköpiiristä, niin opeteltiin suoraan sivulle kiepsahdusta. Ja tyhmänä käskysana muistutti ihan liikaa vanhaa ja vielä välillä Tira saattaa kokeilla takaakiertoa. Eli nyt se vaihtuu! Otettiin ihan pari perusharjotusta, ja kokeiltiin uutta käskysanaa. Saa nähdä miten kumpikaan meistä tottuu tähän (ohjaajalla suuri vaara hokea sitä vanhaa).