Tiran ensimmäinen KV-näyttely oli 18.11 Jyväskylässä. Ikänsä puolesta neiti oli vielä pentuluokassa.
Lähdettiin Jyväskylään jo lauantaina, sillä vierailtiin samalla reissulla Tiran kasvattajan luona. Samalla viimeisteltiin Tira sunnuntain kehää varten.
Oltiin perillä Tikkakoskella (Jyväskylän mlk) vähän jälkeen kahden, Tira oli jo pihalla ihan innoissaan haistellessaan muiden koirien jälkiä. Ajateltiin, että olisi koirille parempi tutustua ensin ulkona ja siirtyä sitten sisälle. Ensimmäisenä Tiran seuraan pihalle pääsikin Piitu-äiti (Riccarron Kiss Kiss) ja vinkumisesta ja uikutuksesta päätellen kaksikko tunnisti toisensa (viimeeksi näkivät 2.9). Kun Tiran ja Piitun välit olivat suht. selvät, joukkoon tuli myös Netta (Momandan Napadancer). Netta alkaa olla jo ikänsä puolesta veteraani, sillä joulukuun alussa tulee ikää 8 vuotta :) Netan veli Nipa asuu meidän lähellä ja ollaankin nähty muutaman kerran iltalenkeillä.
Kolmantena ulos päästettiin Tosca (Riccarron Madam Tosca). Tiralla ja Toscalla on sama isä (M. Obelix). Tässä vaiheessa Tira juoksenteli ihan innoissaan, mutta lösähti maahan aina kun joku tuli nuuskimaan :D Viimeisenä tuli sitten Inka (Riccarron Pocahontas), joka on Piitun edellisestä pentueesta. Kaikki neljä aikuista olivat kiinnostuneita Tirasta ja Tira pyöri sitten siellä lumessa.. Lopulta kaikki olivat aika rauhallisia ja siirryttiin sisälle.
Koko illan Tira yritti saada muita leikkimään ja kiusasi kun aikuiset lepäsivät. Oltiin sovittu, että mä ja Tira jäädään Tikkakoskelle yöksi, niin voidaan valmistella pentu ihan rauhassa. Aloitettiin siistimällä Tiran korvat: mä rapsuttelin Tiraa kun Katja saksi ihan reilusti neidin suloisia "kreppejä" pois. Tiralle ei ole ehtinyt kasvaa vielä mitään pitkiä hapsuja, joita olisi pitänyt leikata pois. Vähän lähti rinnasta ja takatassuista.
Kun neiti oli siistitty, mä rupesin pesemään erittäin innostunutta pentua (=Tira luimisteli ja yritti pakoon). Ihan hyvin se alistu sitten siihen, että kastu ja pysyi ihan hienosti paikoillaan. Kuivaaminen olikin toinen juttu.. Katjalla oli hieno koirafööni (joka näytti imurilta) ja Tiran piti sitten pysyä paikoillaan. Ja se pysyikin yllättävän hyvin seisomassa, muutaman kerran tosin pääsi karkuun ja luimisteli kauempana mutta frolicien takia tuli takaisin. Mä sain paljon vinkkejä föönaukseen (ja yleisestikin), aikaisemmin on tullut vain ihan sekaisin kuivatettua :D
Kun koko pentu oli kuiva, pääsi neiti ylpeilemään hienolla ulkonäöllään kavereilleen. Ja seuraavaksi Piitu joutuikin käsittelyyn. Tira ei meinannut sulattaa, että nyt sitä ei siistitäkään, ja tunki väkisin Katjan syliin kun Piitun kynsien leikkaus oli kesken :D
Loppuilta menikin rapsutellessa koiria: kaikki painoi varmaan saman verran kun mä ite ja istui syliin rapsuteltavaksi. Varsinkin Tosca (ja Inka välillä) innostui kierimään lattialla kun rapsutti kyljistä :D
Mä ja Tira nukuttiin kahdestaan, koska jos ovi olisi ollut auki, olisin kuulemma saanut kolme muuta otusta nukkumaan samaan sänkyyn mun kanssa. Tira nukahti nopeasti ja ajattelin jo, että nyt se nukkuu ihan rauhassa koko yön kun ei ehtinyt ottaa päivätorkkuja. Ja ei mitään, mä heräsin viideltä siihen, kun Tira vinkui ja heilutti häntäänsä ovelle. Eli joku koirista sattui olemaan oven takana. Siinä sitten pentu vinkui n. 45 minuuttia ja rauhoittui vähän vaille 6. Mä en sitten tietenkään saanut enää nukuttua ja nousin ylös vähän ennen seitsemää. Tira oli taas ihan sekaisin ja innoissaan, kun näki pitkästä aikaa kaverinsa. Meni heti mielistelemään Piitua ja oli seota ihan kokonaan, kun joutui eri aikaan ulos kun äitinsä. Kun muut neljä olivat pihalla, Tira itki kodinhoitohuoneen oven edessä ja lopetti vasta kun Piitu tuli takaisin sisälle.
Näyttelypaikalle lähdettiin kahdeksan aikaan, bernit alkoivat kymmeneltä, mutta mentiin ajoissa, jotta Tira saa tutustua paikkaan ihan rauhassa. Aluksi Tira vetikin joka suuntaan, mutta rauhottui lopulta kävelemään nätisti. Kasattiin kaikki tavarat ja Katja lähti harjoittelemaan pennun kanssa. No, Tirasta paljastui varsinainen mammantyttö: ei olisi millään malttanut ravata hienosti, kun mä seisoin 10 metrin päässä. Lopulta tehtiin niin, että mä katosin vähäksi aikaa ja Katja ja Tira harjoitteli sillä välin.  Nyt meni jo ihan hienosti, kun Tira ei nähnyt mua.
Vähän ennen kun berninpennut alkoivat, lähdettiin äidin ja isän kanssa kauemmas, ettei Tira keskity vain meihin. Nähtiin ihan hyvin kauempaa, tosin kuvista tuli aika huonoja :D Pentuja oli taas 10 ja 7 niistä narttuja.
Yksityisarvostelu meni kivasti, tosin kaikkien esittäjien piti näyttää itse koiran hampaat, koska liikkeellä on niin paljon kennelyskää. Tira seisoi ja ravasi hienosti, oli upean näköistä :)
Kilpailuluokassa Tira sijoittui kolmanneksi (PEK3), mikä oli todella hieno suoritus näin suuressa häiriössä (oli ihan kiva meteli taas, kun koirat haukkuivat). Hyvää harjoitusta messaria varten ;) Tämä tuomari antoi KP'n vain luokan ensimmäiselle, ilmeisesti jonkin verran vanhanaikainen.
Jäätiin katsomaan bernit loppuun, Tira sai levätä häkissä, jossa oli ensimmäistä kertaa elämässään ja todella upeasti pysyi siellä!
Piitu-äitikin oli ilmoitettu valioluokkaan ja saikin ERIn mutta ei sijoittunut enää kilpailuluokassa. Piitulta oli myös aikaisemmasta pentueesta yksi poika paikalla, ja Momandan-kasvatteja löytyi Tiran lisäksi kaksi. Molemmat tytöt saivat myös ERIn ja toinen taisi jopa sijoittua avoimessa luokassa toiseksi! Kaiken lisäksi Riccarron-kasvattajaryhmä (jossa Piitu esiintyi) oli ROP-kasvattaja ja sai KP'n :))
Kun bernit loppuivat, kävin shoppailemassa nopeasti (mukaan tuli uusi vetolelu, kalkkunan kauloja ja jotain lihamakupaloja), jonka jälkeen otettiin muutama seisomiskuva Tirasta.
Vähän ennen kahta lähdettiin kävelemään hotellille, jossa auto odotti. Tira näytti city-koiran taitonsa, eikä välittänyt yhtään muista ihmisistä tai autoista. Kotimatkan ajan pentu nukkuikin ja jatkoi vielä uniaan kotona.
Lopuksi arvostelu: Hyvin terve rakenteinen pentu. Erinomaiset liikkeet. Pää vielä kapea. Selässä hieman pehmeyttä. Hyvät kulmaukset. Hyvät värimerkit.